Kiimingin kunnan tervehdyspuhe sankarihaudalla
6.12.2011

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja puolisonne! Arvoisa itsenäisyyspäivän kirkkoväki!

"Juuret kasvoi maahan sen,
kylmän sekä routaisen.
Lämmön tunsin kuitenkin,
lujuudessa graniitin.
Hiljaa kuusten kuiske soi,
terveisensä tuuli toi.
Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden."


Itsenäisyyden ja kansallisylpeytemme vertauskuvina nämä värit liehuvat tänäänkin 94- vuotiaan Suomemme siniristilipussa, hohtavat juhla-airueittemme nauhoissa, sinivalkoisissa kynttilöissä juhlapöytien valkoisilla liinoilla puhumattakaan tästä sinisen taivaan ja valkoiseen huntuun peittyneiden huurteisten puiden ja lumivaipan suomalaisuudesta, joka tänään koristaa kauneudellaan Kiimingin sankarihaudan ja kirkkomaan!

Laskiessamme kohta kunnioittavan seppeleemme Kiimingin sankarivainajien muistolle, me tunnemme ja tiedämme olevamme näille sotureille aina äärettömän suuressa kunniavelassa. Aivan liian suuri määrä isiä ja poikia tuotiin sankarihautojen lepoon, myös tänne Kiimingin kirkkomaalle.

Tässä ja nyt me kiitämme myös kunnianarvoisia sotaveteraanejamme heidän taistelutahdostaan ja uhrautuvasta työstään maamme itsenäisyyden hyväksi. Emme saa unohtaa myöskään sotaleskiä tai sotaorpoja emmekä ketään heistä, jotka joutuivat antamaan pois rakkaimpansa taistelussa isänmaan puolesta.

Kun tänään joulukuun 6. päivän iltana sytytämme perinteiset kynttilät ikkunoille, seuraamme nykyisen tasavallan presidenttimme viimeisen kauden linnanjuhlia tai jollain muulla tavoin vietämme itsenäisen Suomen syntymäpäivää, on syytä pitää kirkkaana mielessä, että maailmallakin arvostettuun ja edustavaan Suomi-kuvaamme on tultu pitkä tie sodan uhrausten ja ahkeran, sisukkaan työn ja myös hengen palon voimin, jota arvokasta työtä myös sotaveteraaniemme jälkipolvet ovat jatkaneet ja tehtävää riittää yhä. Kulttuurisesti toivon kipinä Suomen itsenäisyydestä syttyi jo Sibeliuksen ja Gallen-Kallelan aikakaudella.

Suomen jälleenrakennus melkein tyhjästä ja se tinkimätön sotakorvausten maksu olisivat Nobelin palkinnon arvoisia tekoja, jos niitä kokonaiselle kansalle ahkeruudesta ja sinnikkyydestä myönnettäisi. Monipuolisen kehityksen seurauksena voimme nyt luonnehtia Suomeamme hyvinvointivaltioksi . Suomi on pienestä koostaan huolimatta aina pyrkinyt olemaan se luokkansa paras , oli sitten kyse taloudesta, sivistys- ja koulutusmahdollisuuksista tai vaikkapa urheilusta. Olemme voineet ja meidän tuleekin omastamme apua myös heikommille.

Emme välty siltä, että maailman tapahtumat ravistelevat meitäkin. Meitä ovat järkyttäneet Lähi-Idän taistelut ja Pohjois-Afrikan valtioiden vallankumoukset ja sodan kauhut, jotka tiedotusvälineiden välittäminä ovat tulvineet koteihimme. Kahtiajakautuminen ja vihapuheet ovat lisääntyneet myös Euroopassa.
Talouselämän epävarmuus Euroopan Unionissa ja siis myös Suomessa jatkuu nytkin piinallisena velkakriisin ratkaisuja odotellessa.
Kaikesta huolimatta elämme vielä hyviä aikoja eivätkä tämän ajan arkielämään sisältyvät erilaiset taloudelliset vastoinkäymiset ja koettelemukset, omasta mielestämme joskus suuretkin, ole kohtuullisen sosiaaliturvan Suomessa mitenkään yhteismitallisia niiden koettelemusten kanssa, joita sota-ja pula-aikojen suomalaiset sotilaat ja lotat, mutta myös yksin lapsista ja kodeista, jopa elinkeinosta vastuussa olleet kotirintaman naisetkin – kohtasivat ja kestivät.
Yksilökeskeiseksi muuttunut Suomi tarvitsee tulevaisuudessa paljon enemmän yhteisöllisyyttä. Millainen tulevaisuus meitä odottaakin, olemme aina koonneet voimamme uhkien edessä. Tai muutosten.

Monien kuntalaistemme mieliin kenties hiipii haikeus ja huoli tulevasta, kun ensi vuoden alusta jo siirrämme suuren osan palveluiden järjestämisvastuusta Oulun alustalle ja vuoden 2013 alusta tulemme virallisesti osaksi Uutta Oulun kaupunkia. Uskon, ettei kiiminkiläisyys katoa, vaan sen perinteet ja maaseutumainenkin omaleimaisuus tulevat luultavimmin vain korostumaan ja rikastuttavat uutta verkostokaupunkia, jota rakennetaan pitkällä tähtäimellä ajatellen tulevien vuosikymmenten kunnan elinvoimaisuutta ja kuntalaisten palveluiden turvaamista, kun ikärakenne muuttuu niin, etä työikäiset vähenevät ja hoivaa tarvitsevien lapsien, nuorien ja vanhusten määrä kasvaa.
Muodostuvan Uuden Oulun sisältämässä viidessä kunnassa asuu syyskuun tilastojen mukaan enää 1463 rintamatunnuksen saanutta sotaveteraania. Valtaosa 1280 nykyisen Oulun alueella, Haukiputaalla 85, Kiimingissä 44, Oulunsalossa 28 ja Yli-Iissä 26. Peruspalveluiden ohella he tarvitsevat omaisiaan, ystäviään ja lähiyhteisöjä, välittämistä ja ihan konkreettista taloudellistakin apua ja huolenpitoa. Viimeistään nyt meidän on todella kuunneltava herkästi ja sydämellä veteraaniemme hiljenevää ääntä, heitä, joille tärkeitä ovat aina olleet perusarvot: koti, uskonto ja isänmaa.He luottavat yhä meihin. Me olemme sen luottamuksen velkaa.
Yhteiskuntamme tarvitsemme yhteen hiileen puhaltamista ja yhteisiä ponnisteluja runsaasti myös rauhan aikana!

Marsalkka Mannerheimin jo ennen talvisotaa esittämä toive sisäisestä voimastamme ja suuruudestamme, toinen toisistamme välittämisestä ja puolustustahdostamme on yhä ajankohtainen ja toive täyttyköön myös tulevaisuudessa!

Kunnioitetut sotiemme veteraanit! Hyvät naiset ja herrat!
Toivotan hyvää ja arvokasta Itsenäisyyspäivää jokaiselle teistä!

Marjo Korhonen